Sello
Sello on lämminääninen, monipuolinen jousisoitinperheen toiseksi suurin soitin. Sen kautta voi sukeltaa vanhojen säveltäjien upeisiin teoksiin samoin kuin käyttää soitinta esimerkiksi helppojen kevyen musiikin kappaleiden soittamiseen. Toki harjoittelemme rauhassa hyvää sointia, tekniikkaa ja pieniä kappaleita sellokouluvihkojen ja asteikkojen kautta, jotta saamme pohjaa kaikelle soittamiselle.
Sellon soitosta kiinnostuneet aloittajat sekä soitinta jo enemmän soittaneet – kaikki tervetuloa! Alaikäraja on 8v.. Heti alusta pitäen pääset soittamaan kanssani myös pianosäestyksellä, sillä käytän soittomateriaalia, joka innostaa soittamaan helppoja sello-osuuksia esimerkiksi vapailla kielillä pianosatsin kanssa. Teemme yhteistyötä viulistien kanssa eritysesti ennen konsertteja, ja halutessa on oman esityksen lisäksi mahdollista soittaa viulistien kanssa ja saada kokemusta yhtyesoitosta.