Yleistä opiskelusta

Syyslukukausi kestää 15 viikkoa ja kevätlukukausi 16 viikkoa. Opettaja voi korvata yhden opetuskerran järjestämällä oppilaalle esiintymisen tai jos oppilas ja opettaja osallistuvat koulun järjestämään konserttiin.

Poissaolot ja tuntien korvausasiat ovat joskus pulmallisia. Opettajilla on tietyt opetusaikansa, joten on hankalaa antaa tunteja takaisin muulloin. Äkilliset lyhytaikaiset sairastumiset tai viikon tai kahden ulkomaanmatkat, leirikoulut yms. eivät velvoita opettajia antamaan tunteja takaisin. Samoin kavereiden syntymäpäivät tai muut juhlat eivät ole pätevä syy olla poissa tunnilta. Tämä käytäntö on voimassa yleisesti musiikkioppilaitoksissa.

Peruutukset, keskeytykset ja muutokset soittotunteihin

  • Yhteystietojen muutoksista tulee ilmoittaa musiikkikoulun toimistoon viipymättä.
  • Ilmoittautuminen on voimassa koko lukuvuoden. Jos opinnot lopetetaan kesken lukukauden, kuluvan lukukauden maksut peritään kokonaisuudessaan. Jos keskeyttäminen tapahtuu pitkäaikaisen sairauden, paikkakunnalta muuton tai muun vastaavan syyn johdosta, voidaan kirjallisen anomuksen perusteella myöntää alennusta lukukausimaksusta.
  • Opiskelun lopettaminen on mahdollista lukukausien lopussa.
  • Mikäli haluat vaihtaa soittotunnin pituutta lyhyemmäksi tai pidemmäksi tulee muutokset ilmoittaa välittömästi toimistoon